SÄHKÖAUTOT TULEVAT ÄÄNETTÖMÄSTI MUTTA VARMASTI.

Logo link to home

Sähköautojen määrän kasvu on ollut viime vuosina huimaa ja myyntiluvut nousevat ympäri maailmaa kiihtyvää tahtia. Norja on yksi vauhdikkaimmin liikennettään sähköistänyt maa ja joulukuussa 2016 maassa myytiin sadastuhannes sähköauto. Edellisenä vuonna yli kuudennes myydyistä uusista autoista oli sähköautoja. Komeista luvuista huolimatta kokonaismäärä on vielä vaatimaton; sähköllä kulkevien autojen osuus kuningaskunnan autokannasta on alle 5%. Suomen teillä sähköautoja liikkuu ainoastaan tuhatkunta, mutta tähän on odotettavissa muutos.

250 000 SÄHKÖAUTOA

Hallituksen tuoreen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on nostaa sähkökäyttöisten autojen määrä vähintään 250 000 kappaleeseen vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoa tavoitteesta ei puutu, sillä 250 000 sähköauton myyminen kolmessatoista vuodessa edellyttää, että tulevaisuudessa useampi kuin joka kymmenes uuden auton ostaja päätyy sähköautoon. Se on todella merkittävä muutos nykytilanteeseen. Kasvavat sähköautomarkkinat tuovat mahdollisuuksia, jotka eivät ole jääneet huomaamatta. Marraskuussa OP kertoi lähtevänsä Kulku-palvelun myötä mukaan autoleasingin puolelle. Jatkossa OP-ryhmältä voi ostaa pankki- ja vakuutuspalveluiden lisäksi sähköauton kuukausimaksulla!

Sähköautomäärän kasvattamisen tarkoituksena on saada tieliikenteen päästöjä pienennettyä, joka on yksi Pariisin ilmastosopimuksen linjauksista. Hallituksen energia- ja ilmastostrategian kaltaisia tavoitteita – ja jopa sähköautoja suosivia lakeja onkin asetettu maailmanlaajuisesti. Näyttää erittäin todennäköiseltä, että henkilöautot tulevat sähköistymään seuraavien vuosikymmenien aikana. Autoalan kankealiikkeiset jättiläisetkin ovat huomanneet trendin; viime vuonna Daimler ilmoitti sijoittavansa kymmenen miljardia euroa EQ-sähköautoprojektiinsa.

Kasvava sähköautojen määrä tarkoittaa sähkön kulutuksen kasvamista. Hallituksen arvio sähköautojen sähkönkulutuksesta vuonna 2030 on 0,35TWh, mikä vastaa noin puolta raideliikenteen tarpeesta. Sähköverkon kannalta automäärän kasvu ei ole ongelma. Antti Rautiaisen Tampereen teknillisessä yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan Suomen sähköverkko kestäisi jopa miljoona sähköautoa.

Kulkemiseen vaadittavan energian tuottamiseen aurinkopaneeli on oiva ratkaisu. Henkilöautot seisovat paikoillaan yli 90% vuorokaudesta, yleensä samoissa kotipihoissa ja parkkihalleissa, joten oikein sijoitetuilla latauspisteillä aurinkosähkö saadaan valjastettua sähköautojen lataamiseen. Auton kulkiessa auringosta saadulla energialla, ei ajamisesta aiheudu grammaakaan ympäristölle haitallisia päästöjä. Yhden aurinkopaneelin vuotuisella sähkötuotolla ajaa noin 1000km, viidellätoista paneelilla 15 000km jne. Sähköautojen kotilatausasemien myötä myös aurinkosähköllä toimivien ”henkilökohtaisten polttoaineasemien” määrä tulee kasvamaan. Tämänlaisen ratkaisun Aurinkotekniikka toteutti Tesla-täyssähköautolla asiakkaitaan kuljettavalle taksiyrittäjä Pekka Kiiskelle.

 

Sähköautojen lisääntyminen tulee väistämättä vaikuttamaan myös energian varastointiin, sillä sähköautojen akustoissa on valtava kapasiteetti. Latauspisteiden tekniikan kehittyessä sähköä voi siirtää kahteen suuntaan; talosta autoon ja autosta taloon, jolloin sähköauton akkua on mahdollista hyödyntää esimerkiksi silloin, kun aurinkosähköä ei ole saatavissa. Ajatus ei ole tuulesta temmattu, sillä sähköautojen akkujen hyödyntämistä voimajärjestelmän reservinä on jo menestyksekkäästi testattu Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hankkeessa mukana ollut Risto Lindroos Fingridistä näkee sähköautojen myötä kasvavan akkupotentiaalin isona mahdollisuutena myös isommassa kaavassa; parhaassa tapauksessa sähköautojen latausinfraan saadaan riittävästi älyä, jotta akkuja saadaan ladattua sähkön hinnan ollessa matalalla – ja ostohinnan ollessa korkealla varastoa puretaan. ”Kyseessä on älykäs järjestelmä, joka toisi joustoa ja vaikuttaisi valtakunnan laajuisesti.” Tulevaisuudessa saatammekin olla tilanteessa, jossa sadattuhannet sähköautot ovat 90% vuorokaudesta kytkettyinä valtakunnanverkkoon, valmiudessa varastoimaan ja luovuttamaan sähköä.

 

Liikenteen sähköistyminen on universaali megatrendi. Yleistyessään sähköautot avaavat mahdollisuuksia aurinkosähköä hyödyntäville kotitalouksille ja toisaalta aurinkosähkön hyödyntämisen yleistyminen tukee sähköautomarkkinoiden kasvua.

Aurinkotekniikka Tesla Model S P85 Taksi

Sähkötaksi Tesla Model S P85 Aurinkotekniikka rakensi taksiyrittäjä Pekka Kiiskelle 7,95kWp kotilatausaseman, joka tuottaa vuodessa 30 000 ajokilometriä seuraavien vuosikymmenien ajan.

Uusimmat artikkelit

AURINKOPANEELEIDEN KIERRÄTTÄMINEN

AURINKOPANEELEIDEN KIERRÄTTÄMINEN

Aurinkosähköasiantuntijamme Taru Rantaruoko selvitti opinnäytetyössään Aurinkopaneelien kierrättämisen mahdollisuudet Suomessa.

AURINGOSTA ENEMMÄN ENERGIAA NANORAKENTEEN AVULLA

AURINGOSTA ENEMMÄN ENERGIAA NANORAKENTEEN AVULLA

Paljas piiaurinkokennon pinta heijastaa yli 30 % sille saapuvasta valosta.

SUOMEN MERKITYKSELLISIN AURINKOSÄHKÖALAN TOIMIJA?

SUOMEN MERKITYKSELLISIN AURINKOSÄHKÖALAN TOIMIJA?

Vuonna 2019 Suomessa tuotettiin aurinkopaneeleilla 170 GWh sähköä. Arkielämästä tutummalla mittayksiköllä ilmaistuna määrä on 170 miljoonaa kilowattituntia.